

Musiikki on kaiken ikäisille sopiva vaativa harrastus, mutta se myös antaa harrastajalleen paljon. Erityisesti aloittaminen on yksin hankalaa ja ilman opastusta mielenkiinto nopeasti katoaa.
Huomioin soitonopetuksessa oppilaan omat toiveet ja tavoitteet, musiikkilajeissa liikutaan aina klassisesta kevyempään musiikkiin.
Yksityistuntien aikana harjoitellaan eri tyylisiä kappaleita, kehitetään tekniikkaa ja harjoitellaan myös yhdessä soittamista. Musiikin teoriaa ja vapaasäestystä opiskellaan muun harjoittelun ohessa, näin kokonaiskuva musiikista hahmottuu oppilaalle helpommin.
Jokaisella oppilaalla on mahdollisuus esiintyä erilaisissa oppilaskonserteissa, joko yksin tai yhdessä. Tämä motivoi harjoittelemaan ja antaa tärkeää esiintymiskokemusta. Oppilaalla on myös mahdollisuus suorittaa musiikkioppilaitosten vaatimustenmukaisia kurssitutkintoja.
Instrumenttivaihtoehtoina ovat piano ja harmonikka.
Opetuspaikat
Tällä hetkellä annan soitonopetusta näissä paikoissa:
- Maskun musiikkiyhdistys ( Kurittulan koulu , Tammenahjon koulu ja Lemun koulu)
- Turun Steiner-koulu / Mestariopisto
- Raisio-opisto, alkeiskurssi aloittavat
- Saariston kombi, alkeiskurssi jatkavat
- Ruskon harmonikkakerho
Voit ottaa yhteyttä suoraan minuun kysyäksesi lisätietoja tai vapaita opetuspaikkoja!